torstai 29. elokuuta 2013

Ennen vanhaan

Ajattelin nyt julkaista yhden kouluprojektiin liittyvän jutun :) Saimme siis koulussa tehtäväksemme tutustua jokainen luokan oppilas yhteen eri historiaan jääneeseen valokuvaajaan ja tehdä esitelmän kyseisestä kuvaajasta. Esitelmässä tulee esitellä kuvaajan elämää ja saavutuksia valokuvaajana, siinä tulee myös esitellä kuvaajan ottamia kuvia ja kuvaajan ajattelutapaa kuvaamisesta. Tehtävänä oli kuvata inspiroituneesti saman henkisiä ja tyylisiä kuvia, kuin valikoimamme kuvaajat olivat aikoinaan kuvanneet ja esitellä omat kuvamme esitelmän yhteydessä.

Valikoin kuvaajakseni mielenkiintoisen hyväntekijän ja yhteiskuntaan vaikuttajan nimeltään Lewis Hine. Luultavasti nimi ei ole kellekkään tuttu ellei ole tutkinut valokuvauksen historiaa. Itsellenikin kuvaaja oli tyystin vieras mutta käydessäni läpi historian kuvaajia tämä kuvaaja miellytti minua kaikkein eniten sekä kuviensa, että ajatuksiensa vuoksi. Lewis Hine on  Amerikkalainen kuvaaja, joka pyrki kuvillaan vaikuttamaan tunteisiin ja uudistamaan, sekä muuttamaan yhteiskuntaa. Hän kuvasi dokumenttikuvia, erityisen tunnettuja olivat hänen lapsityöstä kuvaamansa kuvat. Lewis halusi vaikuttaa lapsityövoima kuvillaan lapsityövoiman lainsäädäntöön. Hän toimi mm. myös Amerikan Punaisen Ristin avustustyön kuvaajana ensimmäisen maailmansodan aikaan. Lewisin elinaikana varsinkin hänen vanhuuspäivinään kovinkaan useat tahot eivät olleet kiinnostuneita hänen tuotannostaan, mutta nyt jälkikäteen hänen kuviaan ja negatiivejään omistaa erilaiset järjestöt useita tuhansia kappaleita. Jos haluatte tutustua hänen kuviinsa tarkemmin löydätte niitä varmasti kun kirjoitatte googleen hakusanaksi "Lewis Hine photography" Tämän näköisestä henkilöstä on siiis kyse:


Ryhdyin tuumasta toimeen vaikka esitelmän esittämis päivämäärä on vasta parin viikon päästä tulevaisuudessa. Olin ja olen edelleen oikeasti kiinnostunut tehtävästä, vaikka jotkin luokkalaiset vaikuttivat kovinkin tympääntyneiltä historian tutkimiseen. Sain ideakseni tietysti käyttää ystävääni Ellu-Kanaa mallina kuvissa. Kauluspaita ja hame päälle, maitotonkka kainaloon ja eikun menoksi naapurin pellolle! Hetkessä vain pienillä asioilla saimme ystäväni kanssa aikaan vanhanajan vaikutteet. Nyt jo kameran perusasetukset ja pikkuiset niksit hyvän kuvan luomiseksi oppineena opastin ystävääni tietynlaisiin asentoihin ja ilmeisiin, hän kuitenkin osasi myös itse eläytyä tosi hyvin! :) Pellolla olleet naapurin hevoset toimivat myös hyvinä malleinamme ja kuvauskavereinamme. Alle tunnissa olin saanut jo itselleni kasan mieluisia kuvia esitelmääni varten, jotka ovat mielestäni hyvin onnistuneita ja tehtävän antoon sopivia.

Tässä yksi vertailu kuva, josta näette sen kuinka jäljittelin Lewisin ottamien kuvien tunnelmaa. Tarkoitus ei siis ollut ottaa tismalleen samanlaisia kuvia vaan saada samanlaista henkeä kuviin. Vasemmalla Lewisin, oikealla minun kuvaamani kuva :)


 Otin myös pikkuveikasta pari kuvaa, joita aion esitelmässä käyttää mutta hän tuskin innostuisi siitä että julkaisisin kuvat nettiin, joten en edes mene ehdottamaan niin säästyn huudoilta... :) Tässä nyt vielä muutamia otoksia, joita todennäköisesti tulen käyttämään esitelmässäni:






2 kommenttia: